Ihmiset

Marjaterttu Willman

(synt.1976) tanssija, koreografi, Pilates-ohjaaja
Kuva Mirka Kleemola, teoksesta Old people, odd people

Marjaterttu Willmanin liikekieltä on kuvailtu muotoja hakevaksi,pragmaattiseksi ja suuria liikekaaria sekä gestiikkaa tasapainoisesti vuorottelevaksi liikekieleksi.Willmanin koreografisen maailman tekee omaleimaiseksi assosiaatioon perustuva dramaturgia,musiikkiin pohjautuva draaman kaari,liikkeellinen ilmaisu sekä musiikin ja liikkeen tiivis yhteistyö.

Willman uskoo koreografisessa työssään liikkeen ja musiikin vuorovaikutukseen. Niiden välinen vuoropuhelu luo näyttämölle hetkiä, jotka tanssija omalla tulkinnallaan kruunaa ainutlaatuisiksi. "Ilman musiikkia ei ole liikettä," pohtii Willman."Hiljaisuudessakin tanssija tuntee kehossaan musiikin, sillä liikkeellä on aina rytmi." Marjaterttu Willman

Teoksissaan Marjaterttu Willman käsittelee ihmisenä olemisen pienuutta ja suuruutta. Willman kokee omalla sisäisellä maailmallaan olevan voimakas tarve työstää pinnalla olevia teemoja taiteen keinoin. Ihmisten väliset vuorovaikutussuhteet ja niiden jättämät jäljet yksilössä ovat tärkeitä teemoja Willmanin työssä. Myös inhimillisyyden ja humaaniuden väheneminen ympäriltämme askarruttaa koreografia. Willmanin mielestä tanssin avulla voi kommunikoida hyvin monisäikeisesti ihmisyyden lainalaisuuksia ja olettamuksia. Kehon ollessa kommunikaation väline ihmisyyden monet kerrostumat tulevat herkällä tavalla esiin.
Marjaterttu Willmanille tanssi on tapahtuma,joka sisältää tekijän,liikkeen ja sisällön. Hän ei pyri liikkeen analysointiin vaan koreografisessa työssään luottaa mielen ja liikkeen yhteiseen intuitioon. Willman haluaa taiteellisessa työssään antaa liikkeen tulla ja tapahtua. Willman pyrkii liikkeen välityksellä saattamaan katsojan ihmisyyden ja inhimillisyyden äärelle.

Teosten aihiot ovat Willmanille tärkeitä koreografisen prosessin aikana. Yhteistyö työryhmän kanssa värittää kulloisenkin teeman monisäikeiseksi. Willman kokee teoksen valmistuttua aina hämmästyneisyyttä, sillä lopputulos ei koskaan ole täysin sitä mitä prosessin alussa lähti hakemaan. Tämä yllätyksellisyys motivoi koreografia aina uusien teosten pariin.
Willmanille on tärkeää,että näyttämölle ehdittyään teos muuntuu sellaiseksi kuin kukin katsoja sen itse näkee.
Hänestä nykytanssi on mielenkiintoista juuri siksi, että se antaa tilaa katsojalle.

Marjaterttu Willmanin viimeisin teos Nine lives sai ensi-iltansa Tanssin Voima ry:n järjestämällä Tanssin Voima festivaalilla 2017. Vuonna 2016 Willman koreografioi tilausteoksen Veri virtaa kovasti suonissa Vantaan Tanssiopiston Rikka Opetusteatteriryhmälle. 2015 sai ensi-iltansa Old people, odd peoleTanssin Voima festivaalilla. Willmanin ja koreografi Aapo Siikalan duettoteos Pitääks sun aina sai ensi-iltansa Taiteiden yössä Helsingissä elokuussa 2014. Keväällä 2014 esitettiin Willmanin teos Ankkurit irti Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen kevätesityksissä. Marjaterttu Willmanin omat tuotannot Veri nousee päähän(2008) ja Snowblind(2012) on kummatkin kantaesitetty Stoassa,Helsingissä. Veri nousee päähän oli yhteistyö hanuristi-säveltäjä Kimmo Pohjosen kanssa. Willman on koreografioinut Ausencia- ja Anchors Aweigh-teokset Kansallisbaletille vuosina 2004 ja 2009. Hän on valmistanut vuosina 2002-2007 Kansallisbaletin Workshop-iltoihin teokset Varjopuoli, Sama sama but different, Kulkevi Kulkuaan, ja Drifters.

Marjaterttu Willman on saanut koulutuksensa Kansallisoopperan Balettikoulussa. Hän on toiminut tanssijana Kansallisbaletissa vuodesta 1994 tanssien lukuisissa klassisissa baleteissa ja nykytanssiteoksissa. Kaudella 2003-2004 hän työskenteli nykytanssiryhmä Ballet de Lorrainessa Ranskassa. Willman on esiintynyt Kansallisbaletin ja Ballet de Lorrainen kiertueilla Euroopassa ja Aasiassa.

Ansioluettelo


Jonna Aaltonen

(synt.1972) freelance-tanssitaiteilija
Jonna Aaltonen on valmistunut Turun konservatoriosta 1995.
Aaltonen on työskennellyt monipuolisesti tanssin ja teatterin saralla: nykytanssiteoksissa, tanssiteatteri-, musikaali- ja oopperaproduktioissa. Hän on toiminut tanssijana jo yli kuudessakymmenessä teoksessa, Jonna Aaltonen lähes neljänkymmenen eri koreografin kanssa ja työskennellyt kiinnityksellä Tanssiteatteri Erissä, Norrdans'issa ja Älvsborgsteater'issa Ruotsissa sekä VolksOperan baletissa Wien'issä, Itävallassa.
Aaltosella on myös kokemusta harjoituttajan, koreografin assistentin sekä tanssinopettajan työstä.
Viime vuosina Aaltonen on tanssinut mm.teoksissa: Hologram Walls (kor. Carl Knif, 2010), Life ja IMAGE X (kor. Anu Sistonen, 2010/2011), ja Tukholman kuninkaallisessa oopperassa Mats Ek'in koreografiassa Orfée (2007).Jonna Aaltonen tanssii Marjaterttu Willmanin koreografioissa Nine lives ja Snowblind.


Jukka Huitila

(synt.1976) valo- ja äänisuunnittelija
Jukka HuitilaValosuunnittelija Jukka Huitila (TeM) on työskennellyt valon ja visuaalisuuden kanssa niin esitystaiteen, tapahtumapuolen kuin valotaiteen tuotannoissa kaksi vuosikymmentä. Hänen työskentelylleen tunnusomaista on videokuvan ja valosuunnittelun saumaton yhdistyminen. Jukan valoteoksia on nähty vuosien varrella julkisissa tiloissa, esimerkiksi Stadionin tornissa talvisessa Lux Helsinki valotaidetapahtumassa. Jukka työskentelee nykyisin freelancerina ja asuu Helsingissä. Jukka on työskennellyt mm. Jyrki Karttusen, Carl Knifin, Pirjo Yli-Maunulan, Marjaterttu Willmanin, Liisa Risun, Kaari Martinin sekä Valtteri Raekallion kanssa.
www.jukkahuitila.com


Mikko Linnavuori

(synt.1983) valo- ja äänisuunnittelija
Mikko LinnavuoriMikko Linnavuori on opiskellut valo- ja äänisuunnittelua Teatterikorkeakoulussa. Hänen valosuunnitteluaan on nähty mm. Kaari Martinin, Minna Tervamäen ja Jouka Valkaman koreografioissa sekä Tuska-festivaaleilla ja Elämä lapselle 2011 -tapahtumassa (valo-,lava- ja videosuunnittelu).

Linnavuori on työskennellyt äänisuunnittelun ja äänitekniikan parissa mm.Nightwishin, Apocalyptican, Kimmo Pohjosen ja Jukka Perkon musiikkituotannoissa. Mikko Linnavuori toimii valo- ja äänisuunnittelijana Marjaterttu Willmanin teoksessa Snowblind.


Jukka Kaven

(synt.1962) valo- ja äänisuunnittelija

Jukka Kaven on valo- ja äänitekniikan monipuolinen ammattilainen. Hän on saanut Teatterikorkeakoulussa valo- ja äänitekniikan opettajan koulutuksen. Kaven on opettanut ja opettaa mm.Tampereen Ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolla sekä ITE College East-koulussa Singaporessa.

Jukka KavenJukka Kaven on työskennellyt ääni- ja valosuunnittelijana lukemattomissa produktioissa taiteen ja teatterin saralla. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Apocalyptican, Kronos Quartetin, Kimmo Pohjosen, Tero Saarisen ja Akram Khan Dance Companyn kanssa.


Mikko Paloniemi

(synt.1982) tanssija
Mikko Paloniemi Mikko Paloniemion opiskellut Teatterikorkeakoulussa ja valmistumisensa jälkeen tanssinut mm.Helsinki Dance Companyssa(HDC),Tommi Kitti & Co:ssa ja Karttunen Kollektivissa sekä useiden yksittäisten koreografien tuotannoissa. Viimeksi Mikko on nähty Jyrki Karttusen teoksessa Keiju.


Heidi Lehtoranta

(synt.1979) tanssija
Heidi Lehtoranta on valmistunut Suomen Kansallisoopperan Balettikoulusta vuonna 1999 ja Tukholman Danshögskolanin tanssijalinjalta vuonna 2000. Lehtoranta työskentelee freelance-tanssijana Suomessa ja Ruotsissa ja on esiintynyt mm.Susanna Leinosen, Nina Hyvärisen, Petri Kekonin, Arja Tiilin, Arja Raatikaisen ja Malin Hellqvist Sellenin teoksissa. Heidi työskentelee Susanna Leinonen Companyssa tanssijana ja koreografin assistenttina.


Sara Saviola

(synt.1983) tanssija
Suomen Kansallisbaletissa vuodesta 2002 tanssinut Sara opiskeli Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksessa 1992-2002. Lisäopintoja hän on tehnyt mm. New Yorkissa, Kööpenhaminassa, Wienissä ja Firenzessä. Sara Saviola Suomen Kansallisbaletissa Sara on tanssinut mm. Jiri Kyliánin, Ohad Naharinin, Tero Saarisen, Susanna Leinosen, Jorma Uotisen, Jouka Valkaman, Johanna Nuutisen ja Satu Tuomiston nykytanssiteoksissa. Lisäksi Sara on vieraillut Susanna Leinosen Suo tihkua vihreä tammi- teoksen kanssa Houstonin, Amsterdamin ja Pariisin tanssifestivaaleilla, sekä ollut tanssijana Marjaterttu Willmanin, Reija Wäreen, Nina Hyvärisen ja Aapo Siikalan tuotannoissa.


Maria Tamminen

(synt.1978) tanssija
Maria Tamminen on valmistunut Suomen Kansallisoopperan Balettikoulusta vuonna 1999 ja tanssinut siitä lähtien Suomen Kansallisbaletissa. Maria Tamminen Hän on esiintynyt mm. Jiri Kylianin, Tero Saarisen, Susanna Leinosen, Jouka Valkaman, Jarkko Mandelinin ja Johanna Nuutisen nykytanssiteoksissa. Lisäksi hän on tanssinut Marjaterttu Willmanin koreografiassa Veri nousee päähän (2008). Ulkomailla Maria on esiintynyt mm. Dance salad-festivaaleilla Houstonissa, Julidans-festivaaleilla Amsterdamissa sekä June events -ja Exit-festivaaleilla Pariisissa Susanna Leinosen teoksessa Suo tihkua vihreä tammi.